Alpit on niin hienot. Oltiin sunnuntaina laskettelemassa (niin, jopa minä!) Engelbergissä, oli tosi makee reissu. Inkku, Anja ja Laura meni jo lauantaina, itse jäin tekeen sosiolingvistiikan tenttiä kotiin. Sunnuntaina mä, James ja Kate mentiin perässä. Onneksi mentiin!
Lähdettiin aamulla puoli kuudelta Bümplitzistä, kuudelta lähti juna Bernistä. Katella oli oma lauta mukana, minä ja James vuokrattiin kamat periltä. Ensin tunti Luzerniin, siellä junan vaihto ja taas tunti Engelbergiin. Oli muuten mielenkiintoinen junamatka, rata nousi välillä niin jyrkkään että tuntui et putoo penkiltä.
Kun oli saatu kamat vuokrattua, tavattiin tytöt ja suunnattiin ylös 3020 metriin Mt. Titlikselle. Maisemat oli NIIN upeet! Aivan mahtavaa. Jo vain sen takia olis kannattanu lähtee reissuun. Anja ja James jäi kokeneempina laskijoina ylös suksien kanssa, me loput suunnattiin suoraan alemmas 2200 metriin Jochpassille. Anja ja James pääsivät itseasiassa sinne meitä nopeammin - sukset vie nopeammin kuin hissit... Siellä sitten minäkin pääsin laskemisen makuun, ja niin vaan meikäläinen lasketteli Alpeilla! Ja ehjänä pääsin alas. Jopa kaksi punaista rinnettä. Tyylistä en sitten niin tiedä, mutta hälläkö väliä.
Yhden jälkeen keli alkoi olla alemmilla rinteillä jo aika huonossa kunnossa. Sen vaan huomaa, kun aurinko lämmittää ja lumi muuttuu vetisemmäksi ja rinteet vaikeiksi laskea. Kahden maissa mä, Inkku, Laura ja Kate suunnattiin alas ja pistettiin päivä pakettiin laskemisen suhteen. Viimeisen rinteen laskeminen kestikin sitten yli puoli tuntia, se oli sen verran jyrkkä että auraamalla alas... Mutta tultava oli, takas ei ollut paluuta. Yhden kuperkeikan ja monen kirosanan jälkeen sekin rinne oli laskettu ja viimeinen hissimatka alas oli edessä. Titliksellä on muuten maailman ensimmäinen pyörivä cable car! Sen kyydissä oli kiva katella maisemia, kun pääsi näkemään joka puolelle.
Lopulta suunnattiin vielä hetkeksi Apres-skihin Engelbergin "keskustaan". Mexicanburger ja olut maistuivat tosi hyvälle, nälkä oli jo aikamoinen. Anja ja James tulivatkin sitten jo pian perässä, ja pääsimme lähtemään väsyneinä ja onnellisina takaisin Berniä kohti viiden junalla.
Seuraavana aamuna kädet olivat kipeet, nenä tukossa ja olo muutenkin hieman nuutunut. Fiilikset kuitenkin hyvät- kannatti lähtee!
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment